Näin punaviinimarja-aikaan joka paikasta löytyy herkullisia ohjeita punaviinimarjoille. Tavallista uunissa paistettavaa piirakkaa en halunnut tehdä, kun on tässä viime aikoina niitä tullut tehtyä useampiakin. Ja siksipä Kinuskikissan punaviinimarjakakku tuli kuin tilauksesta ja heti piti testata ohje. Ensin kakun huima liivatemäärä vähän jänskätti, mutta määrä on juuri passeli tähän kakkuun. Täytteestä tuli riittävän jämäkkä, että kakkua on helppo leikata kakun kuitenkaan olematta kumimainen. Alkuperäisessä ohjeessa kakku ohjeistettiin tekemään irtopohjavuokaan (halk. 24-26cm, reunoille leivinpaperia helpottamaan irrottamista), mutta itse tein kakun suoraan tarjoilulautaselle irtoreunan avulla (halk. 24cm). Irtoreunan ehdoton hyvä puoli on korkea reunus ja tasainen sileä pinta, jota ei tarvitse vuorata leivinpaperilla tai reunakalvolla saadakseen siistin reunan.
Olosuhteiden pakosta tein pienen pieniä muutoksia ainemääriin, löydät käyttämäni määrät suluista.
260g domino-keksejä (20kpl)
50g voita sulatettuna
10 liivatetta
4dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta (2 x 2,5dl = 5dl)
4dl vaniljajugurttia
1,25dl tomusokeria (1dl)
500g punaviinimarjoja
0,75dl punaviinimarjamehutiivistettä (tai marjoja sulattaessa irronnutta mehua)
Koristeluun: tummaa suklaata muutama pala
Murskaa dominot tehosekoittimessa tai kaulimen avulla muovipussin läpi. Sekoita voisula keksimurskan sekaan ja painele keksiseos vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Painele keksiseos erityisen hyvin vuoan reunalle, jotta täyte ei pääse valumaan pohjan ja vuoan reunan väliin.
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota vaniljakastike. Lisää vaniljakastikkeen sekaan vaniljajugurtti ja tomusokeri. Soseuta punaviinimarjat esimerkiksi sauvasekoittimella ja sekoita marjasurvos täytteeseen. Lämmitä mehutiiviste ja liuota siihen liivatteet, sekoita huolellisesti! Lisää liivateliuos ohuena nauhana täytteeseen samalla, kun sekoitat täytettä. Sekoita huolellisesti, jotta täytteeseen ei jää liivatesuiruja. Kaada valmis täyte vuokaa pohjan päälle. Tasoita pinta ja laita jääkaapiin jähmettymään yön yli tai vähintään neljäksi tunniksi. Irroita reuna vetämällä terävää veistä täytteen ja vuoan välissä koko kakun ympäri. Nosta reuna ylös. Koristele kakku sulatetulla suklaalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti