Tämän omenapiirakan ohjeen olen saanut joskus kauan kauan sitten yläasteella kotitaloustunnilla. Meillä oli kotitaloudessa kurssi, joka esitteli kansainvälisiä keittiöitä ja amerikkailaista ruokakulttuuria esiteltäessä saimme tämän ohjeen. Tämä ohje on todella yksinkertainen ja helppo ja mikä tärkeintä, todella herkullinen! Piirakan voi tehdä joko kotimaisista omenoista tai esimerkiksi Golden Delicious -omenoista. Jälkimmäiset kannattaa pilkkoa melko ohuiksi siivuiksi, jotta omenat kypsyvät mukavan pehmeiksi.
Vinkki!
Kaulitse pohja ja kansi leivinpaperin päällä ja nosta taikinalevyt leivinpaperin avulla vuokaan. Kauliminen helpottuu, jos annat taikinan jähmettyä hetken jääkaapissa. Tällöin taikina voi tosin muuttua hieman murumaiseksi.
Pohja:
150g voita
3dl vehnäjauhoja
0,5tl leivinjauhetta
2-3rkl vettä
Täyte:
4 isoa (ulkomaista) tai 10-15 pientä (kotimaista) omenaa
1dl sokeria
2tl kanelia
1rkl sulatettua voita tai juoksevaa margariinia
Nypi kulhossa pehmeä voi ja kuivat aineet tasaiseksi murumaiseksi seokseksi. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. (Anna halutessasi taikinan jähmettyä jääkaapissa hetki.) Ota taikinasta 2/3 ja kaulitse hieman piirakkavuokaa (halkaisija noin 22cm) isommaksi pyöreäksi levyksi. Nosta taikinalevy voideltuun piirakkavuokaan ja painele taikina hyvin vuokaan. Leikkaa reunan yli menevät taikinapalat pois.
Valmista täyte seuraavaksi. Kuori omenat ja poista siemenkota ja siemenet. Siivuta omenat, kotimaiset omenat voi jättää paksummiksi paloiksi. Sekoita kulhossa omenasiivut, sokeri, kaneli ja voisula. Kaada täyte piirakkapohjalle ja levitä tasaisesti.
Kauli loppuosa taikinasta piirakkavuoan kokoiseksi levyksi ja nosta se piirakan päälle. Leikkaa taas ylimenevät osat pois. Nipistä haarukan avulla reunat kiinni huolellisesti.
Paista piirakkaa uunin keskitasolla 200 asteessa 30-40 minuuttia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti