Kyllä Amerikoissa sitten osataan tehdä hämmentäviä ruokia ja leivonnaisia. Yksi näistä on banaanileipä (Banana bread), joka ei oikeastaan olekaan leipää vaan ennemmin kakkua. Ja silti sitä syödään usein aamupalana. Viimeinen sysäys tämän hämmentävän leivonnaisen testaamiseen tuli amerikkalaisen bloggaajan Pioneerwomanin ohjetta lukiessa. Tämä kyseinen bloggaaja nimittäin ei voi sietää banaania missään muodossa, mutta tätä banaanileipää hän kehui. Pakkohan sen on silloin olla hyvää? Ja olihan se, toinenkin banaanin vihaaja piti siitä: Minä! Aamupalaksi en sitä ehkä söisi kuitenkaan, mutta hyvä kahvipullaahan se oli.
Ohje on Pioneerwomanin sivuilta, mutta muuntelin ohjeen täkäläisiä mittoja varten. Tällä ohjeella saat kaksi leipävuoallista tai yhden kuivakakkuvuoallisen.
Säilytysohjeita löytyi kahdenlaisia, jääkaapissa ja huoneenlämmössä. Testasin molemmat, mutta mielestäni huoneenlämmössä säilyttäessä mehevyys pysyy parempana. Mikäli säilytät leipääsi jääkaapissa, kannattaa leipää lämmittää hetki mikrossa ennen syömistä. Molemmilla tavoilla leipä tulee kuitenkin säilyttää muovipussissa, kelmulla peitettynä tai tiiviissä rasiassa, jotta leipä ei pääse kuivahtamaan.
225g huoneenlämpöistä voita
4dl sokeria
3 munaa
3,5dl banaania murskattuna (4 banaania)
10dl vehnäjauhoja
1,5tl leivinjauhetta
1tl soodaa
360g smetanaa
Vaahdota voi ja sokeri. Lisää vaahtoon munat yksitellen, vatkaa huolellisesti ennen seuraavan munan lisäämistä. Lisää banaanisose ja sekoita. Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan vuorotellen smetanan kanssa. Sekoita taikina tasaiseksi. Kaada taikina kahteen voideltuun leipävuokaan tai voideltuun kuivakakkuvuokaan. Paista keskitason alapuolella 175-asteisessa uunissa noin 70 minuuttia. Kokeile kypsyyttä puutikulla: Leipä on valmis, kun tikkuun ei tartu taikinaa. Anna leivän jäähtyä vuoassa noin 10-15 minuuttia ja kumoa leipä vuoasta. Anna leivän jäähtyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti