sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Lisää macaroneja

Tosi nätti yksilö!
Paljastan teille salaisuuden: Olen sisimmältäni tietyissä asioissa perfektionisti. Ja yksi näistä asioista, joissa perfektionismiin olen taipuvainen, on leivonta. Erityisesti tämä tulee esiin macaronien leivonnan yhteydessä. Jos macaronit menevät pieleen, ostan uudet ainekset ja seuraavana päivänä uusiksi. Jos niissä menee vähän jotain pieleen, mutta näyttävät sinänsä näteiltä, ostan uudet ainekset ja seuraavana päivänä uusiksi. Ja tätä jatkuu, kunnes kotona ei kukaan enää jaksa syödä haljenneita ja epäonnistuneita kuoria tai kunnes niitä lähes täydellisiä macaroneja on se 40 jääkaapissa enkä tiedä kenelle ne syöttäisin.
Ja pitkästä aikaa olen vihdoin päässyt tuohon viimeiseen vaiheeseen! Ehkä ensimmäistä kertaa ikinä yksikään kuorista ei mennyt piloille paistamisen aikana, vaan kaikki kuoret pääsivät leivonnaisiin asti.
Kuorien ohje on kirjasta "Pariisilainen macaron-leivos" -kirjasta ja täyte on aiemmin hyväksi todettu Koko Suomi leipoo -sarjan tekniikkatehtävän resepti. Poikkeuksena kuorien ohjeeseen käytin pikkaisen vajaa 110g valkuaisia 100g sijaan.

HUOM! Muista aina antaa macaron-leivosten vetäytyä ainakin yhden vuorokauden jääkaapissa ennen syömistä, jotta leivos kerkeää vetäytymään ja muhimaan sisältä pehmeäksi! Odottaminen kyllä kannattaa.

Tämä on muhinut nyt 2 päivää.

100-110g valkuaisia
110g mantelijauhetta (isot palat siivilöidään punnittaessa pois)
200g tomusokeria
25g sokeria
elintarvikeväriä (geelimäistä tai jauhetta, EI nestemäistä!)

Punnitse kaikki ainekset valmiiksi, sekoita mantelijauhe ja tomusokeri erittäin huolellisesti keskenään. Ota valmiiksi pursotuspussi, jossa on pyöreä tylla pursottamista varten. Laita pelleille (2-3 peltiä) leivinpaperit ja leikkaa ne juuri sopivan kokoisiksi, jotta paperin reuna ei nouse pellin reunalle vaan pysyy suorana.
Vaahdota valkuaiset. Kun valkuaisvaahto alkaa muodostua, lisää sokeri vähitellen samalla sekoittaen. Jatka vaahdottamista, kunnes vaahto on jämäkkää eikä tipahda kulhosta. Lisää mantelijauhe-tomusokeriseos muutamassa erässä valkuaisvaahtoon ja sekoita tasaiseksi varovaisesti nuolijalla. Kun taikina on melkein tasaista, värjää se halutessasi elintarvikevärillä. Jatka sekoittamista, kunnes taikina on hyvän paksuinen. Liian paksu taikina ei tasoitu, kun tiputat nokareen taikinaa kulhoon, mutta liian juokseva taikina ei pidä muotoaan. Vain harjoittelemalla oppii tunnistamaan sopivan rakenteen. Edelleen painotan samaa kuin ennenkin: Jos et ole varma, jätä mieluummin hieman liian paksuksi kuin vatkaat liikaa. Siirrä valmis taikina pursotuspussiin. Pursota leivinpaperille pieniä ympyröitä, joiden halkaisija on noin 3-4cm. Kun pellillinen on valmiina, kopauta peltiä voimakkaasti pöytään, jotta ilmakuplat nousevat pintaan ja menevät rikki. Mikäli pintaan jää kuplia, puhkaise ne esim. cocktail-tikulla. Pursota lopputaikina samoin. Anna kuorien kuivua noin 45-60 minuuttia. Paista 150-asteessa noin 13-14 minuuttia. Anna kuorien jäähtyä pellillä, kunnes ne ovat täysin jäähtyneet. Irrota kuoret erittäin varovasti paperista.

1 muna
1 keltuainen
100g sokeria
2 sitruunan mehu
1 sitruunan kuori raastettuna (ohjeessa oli puolikkaan)
125g voita

Keitä pienellä lämmöllä kattilassa koko ajan sekoittaen munia, sokeria ja sitruunaa (kuori ja mehu). Jatka keittämistä, kunnes kreemi alkaa paksuuntumaan. Tähän voi mennä jopa 10 minuuttia. Älä keitä liian kuumalla liedellä, ettei kananmuna paistu. Anna kreemin jäähtyä noin 40-asteiseksi. Lisää voi pieninä kuutioina ja sekoita se kreemiin. Siirrä valmis kreemi kylmään jähmettymään. Pursota täytettä macaronien väliin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti