Ensimmäiseksi ohjeeksi kirjasta valikoitui ohje Kalkkunaa korealaisittain. Ohje on varsinaisesti alkuruokaosiossa, mutta meni hyvin iltaruokana riisin kanssa. Kalkkunan korvasimme broilerin rintafileillä ja koristeeksi suositellun korianterin korvasin etnisen kaupan mutanttipersiljalla, jonka ostin epähuomiossa korianterin sijaan. Annoksen kastike oli ihanaa lämpimänä, mutta todella hyvää myös jäähtyneenä. Kaiken kaikkiaan resepti oli varsin nopea ja helppo eikä tarvinnut kovin eksoottisia ainesosia, kaiken löysin tavallisesta marketista (lukuunottamatta sitä persiljaa).
0,5dl vähäsuolaista soijaa (meillä oli normaalisuolaista)
1dl mirin-riisiviinietikkaa
3cm:n pala inkivääriä
5 valkosipulin kynttä
2rkl seesaminsiemeniä
0,5dl sokeria
muutaman sentin pala kevätsipulia
600g kypsää kalkkunaa (meillä broileria)
Koristeeksi: korianteria (tai sitä persiljaa), punaista chiliä
Kiehauta pienessä kattilassa soija ja riisiviinietikka. Jätä sivuun jäähtymään. Viipaloi ohuiksi siivuiksi kuorittu inkivääri ja kuoritut valkosipulin kynnet. Lisää viipaleet liemeen. Paahda seesaminsiemenet ja lisää liemeen. Lisää viimeisenä sokeri ja viipaloitu kevätsipuli. Kiehauta liemi vielä kertaalleen.
Pilko kypsä liha. Tarjoile riisin kanssa niin, että kastike on kaadettu lihan päälle. Koristele chilillä ja korianterilla.
Ihan älyttömän kokoinen mutanttipersilja. |
Hei osaatko tehdä korealaista kanaa tein tossa äskön eikä tullut hyvää
VastaaPoista