sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Karamellipossua Farangin tyyliin

Kaikki hehkuttavat sitä, kaikki ovat sitä tehneet. Karamellipossua nimittäin. Farangin karamellipossu on Tomi Björkin tunnetuimpia ruokalajeja ravintola Farangista. Ohje julkaistiin kolmisen vuotta sitten Tomi Björkin kirjassa. Kirjassa julkaistiin muitakin Farangin ruokien reseptejä, mutta karamellipossu lienee niistä tunnetuin. Ohje on sinänsä yksinkertainen tai ei ainakaan kovin vaikea toteuttaa, mutta vaatii aikaa. Tämä ruoka ei ole mitään pikaruokaa, sillä valmistaminen tulee aloittaa jo edellisenä päivänä.
Tässä välissä lienee oikea hetki kertoa oma mielepide ruoasta... Liha oli aivan mielettömän hyvää. Mutta olenkohan vähän erilainen ja outo ihminen, kun mielestäni makea karamellikastike ei ehkä ole ihan paras asia maailmassa. Ensi kerralla meillä tehdäänkin tätä muuten samalla ohjeella, mutta kastikkeesta jätetään karamelli pois.

1. päivä
600g kassleria
10dl vettä
1 valkosipulin kynsi
7cm:n pala inkivääriä
4dl vähäsuolaista soijaa
0,5dl ketjap manista eli makeaa soijaa
1 korianterinjuuri, mikäli sellaisen jostain löydät
2tl valkopippuria
2dl valkoviiniä
1dl osterikastiketta

Mittaa possua lukuun ottamatta kaikki aineet kattilaan, valkosipulin kynsi pilkotaan ja inkivääri kuoritaan ja pilkotaan. Kiehauta liemen ainekset ja kaada uunipataan possun päälle. Possun tulisi olla täysin liemen peitossa koko paistamisen ajan. Laita kansi kiinni ja paista possua 3-4 tuntia 160 asteessa.
Paistamisen jälkeen liha nostetaan liemestä ja kääritään paksuun pakastepussiin tai kelmuun. Laita päälle painoa, jotta liha painuu kasaan yön aikana. Siivilöi liemi ja laita yöksi kylmään.

2. päivä
Karamellikastike:
2,5dl haudutuslientä
4 tähtianista
1 kanelitanko
5,5dl palmusokeria (me laitoimme etnokaupan palmusokeria reilu 200g)
1dl sokeria
1dl vettä

Kuori haudutusliemen pinnalta rasva pois ja mittaa siitä lientä kattilaan. Lisää sekaan tähtianikset ja kanelitanko. Kiehauta liemi ja anna jäähtyä haaleaksi.
Mittaa teräskattilaan sokerit ja vesi. Lämmitä miedolla lämmöllä, kunnes kaikki sokeri on sulanut kunnolla. Sekoita sokeriliuosta ja kuumenna, kunnes seos on tummunut ja paahtunut hieman. Lisää liemi varovasti karamellin sekaan, karamelli voi räiskiä lientä lisättäessä. Sekoita tasaiseksi ja kiehauta. Laita kastike odottamaan lihojen valmistumista.

paistettu kassler
rypsiöljyä 5-10dl
2 salottisipulia
5 valkosipulin kynttä
2 punaista chiliä
korianteria
3rkl riisiviinietikkaa

Leikkaa liha pieniksi kuutioiksi, jätä odottamaan paistamista. Hienonna sipulit, chilit ja korianteri. Chilistä kannattaa poista valkoiset kalvot ja siemenet.
Kuullota sipulit 2rkl:ssa rypsiöljyä, anna ruskistua kevyesti. Siirrä sipulit odottamaan jatkoa.
Friteeraa lihapalat 2-3 erässä 170-asteisessa rypsiöljyssä parin minuutin ajan, jotta niiden pinta saa nätin värin ja lihapalat muuttuvat rapeiksi. Nosta lihapalat talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen öljy valuu lihoista pois.
Sekoita kulhossa lihapalat, sipulit, chilit, korianteri ja karamellikastike. Pirskottele sekaan vielä riisiviinietikka. Tarjoile riisin kanssa.

Valmis kastike.

2 kommenttia:

  1. Blogissasi näyttää olevan hyviä reseptejä! Mitä jos liittäisit sen meidän Etsiresepti.fi sivustoon, jotta voisimme linkittää siihen?

    Etsiresepti on ruokayhteisö, joka kokoaa reseptejä monilta suomalaisilta ruokasivuilta ja blogeilta. Monet ovat jo ilmoittautuneet tänne ja hyötyvät siitä, että annamme heille huomattavasti enemmän liikennettä.

    Liittyäksesi ilmaiseksi Etsireseptiin, klikkaa vain tästä: http://www.etsiresepti.fi/mene-mukaan-ruokablogien-kärkeen


    Ystävällisin terveisin,
    Etsiresepti.fi

    VastaaPoista