sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Origami-innostusta ilmassa

Viime aikoina on leivonta ollut hieman tauolla, mitään marenkia suurempaa en ole saanut aikaan. Ja kaiken tämän syynä on origamit. Origamit ovat kaikessa haastavuudessaan todella mielenkiintoisia ja addiktoivia. Ensimmäisessä vaiheessa innostusta valmistin itselleni koristevalot. Nyt viimeisten parin kolmen viikon aikana on muun muassa syntynyt vähintään muutama sata origamitähteä, yksi paperinen vaasi sekä vajaa 20 origamipalloa.

Ensimmäisenä esittelyyn siis ne ihanaakin ihanammat ja koukuttavat origamitähdet. Ohjeen näihin voi löytää moneltakin sivustolta, mutta tässä yksi esimerkki. Erikokoisia tähti saat aikaan erikokoisilla paperisuikaleilla. Pienet tähdet tein leikkaamalla 15cm x 15cm kokoisia paperiarkkeja noin sentin levyisiksi suikaleiksi ja isot tähdet leikkaamalla 30,5cm x 30,5cm kokoisia paksumpia paperiarkkeja. Kaikissa tähdissä käytin materiaalina Vivi Gaden papereita, joita voi hankkia mm. Sinellistä. Osa isoista tähdistä (musta-valkoiset) on tehty Papermanian kartongeista.

Pieniä tähtiä.
Isompia tähtiä.
Tähdistä sai kivoja tähtiketjuja ompelulangan ja neulan avulla. Isompien tähtien väliin pujottelin lisäksi lasihelmen.

Ketju pienistä tähdistä.
Isommat tähdet ja lasihelmet.
Tähtien jälkeen harjoitteluvuorossa oli erilaiset taittelutehtävät. Jollain sivustolla näin kivoja kukkavaaseja, jotka oli taiteltu niin, että sivuihin muodostui nättejä kolmioita. Vettä tämä ei luonnollisestikaan pidä, mutta ainahan kuoren sisään voisi suikauttaa kaposen lasimaljan?


Viimeisimpänä projektina löysin nämä ihanat origamipallot, joista voisi ajatella tekevänsä todella ison version lampunvarjostimeksi tai vaikka tyylikkäitä joulupalloja kuuseen! Nämä yksilöt ovat halkaisijaltaan noin 5-7cm.
Näiden tekemiseen voisin ajatella tekeväni tutoriaalin lähitulevaisuudessa. Pallot eivät ole vaikeita, mutta vaativat pientä sorminäppäryyttä ja useamman työvaiheen. Kuitenkin sarjatyöskentelyllä nämä valmistuvat suhteellisen vaivattomasti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti