maanantai 3. marraskuuta 2014

Ohje origamipalloihin

Aiemmassa kirjoituksessani lupailin ohjetta origamipalloihin ja nyt innostuin sen tekemään, ihan kuvien kanssa! Jos jokin kohta jää epäselväksi, kysykää ihmeessä selventäviä kysymyksiä. Parhaiten nämä palloset onnistuvat hieman paksummasta paperista (ei siis tulostuspaperia), joka on kuitenkin ohuempaa kuin kartonki. Itse olen käyttänyt Vivi Gaden kaksipuoleisia skräppipapereita. Onnea yritykseen!

Tärkeät tarvikkeet palloja varten ovat askartelualusta, viivoitin, liima, sakset, teräväkärkinen neula, lanka, lyijykynä ja nätti paperi. Nuo violettikahvainen rei'itin on valinnainen väline, jonka voi varsin hyvin korvata neulalla.


Piirrä paperin nurjalle puolella lyijykynällä suorakulmio, joka koostuu kapeista pylväistä. Ison suorakulmion leveyden voi valita itse, mutta kapeita pylväitä pitää olla pariton määrä. Jos pylväitä on liian vähän, kasaaminen on vaikeaa. Jos pylväitä on liikaa, taitteet eivät pääse oikeuksiinsa. Itse olen yleensä tehnyt joko 25 tai 27 kapeaa pylvästä, tässä ohjeessa 25. Suorakulmion korkeus tässä ohjeessa 7cm. Jaa kapeat pylväät kahteen osaan kuvan osoittamalla tavalla. Leikkaa lopuksi suorakulmio irti.


Piirrä irtileikattuun suorakulmioon vinoja suoria kuvan osoittamalla tavalla, jolloin paperille muodostuu salmiakkikuvioita.


Jotta paperi olisi helpompi taitella, jokainen kapean pylvään välissä oleva pystysuora viiva ja vinoviiva käydään läpi terävän neulan avulla (eli nuutataan). Paina neulaa kevyesti ja vedä neulaa viivoittimen avulla viivaa pitkin. Näin neulan terävä kärki rikkoo paperin pinnan ja taitteista tulee suoremmat ja särmemmät.


Nuuttauksen jälkeen aloitetaan paperin taittelu. Taita ensin pystysuorien viivojen kohdalta niin, että oikeat puolet menevät vastakkain (ks. alla oleva kuva). Muista vahvistaa jokainen taite.


Seuraavaksi taitellaan vinot viivat. Tällä kertaa tee taitokset niin, että nurjat puolet kääntyvät vastakkain. Muista jälleen vahvistaa taitokset huolellisesti.



Taittelun jälkeen tehdään pitkille sivuille reiät kasaamista varten. Reiät tehdään joko rei'ittimellä tai neulalla. Reiät tulee tehdä pitkiä sivuja vasten oleviin kolmioihin.


Seuraavaksi alkaa ensimmäinen haaste, nimittäin pallon kasaan taitteleminen. Paperiarkki taitellaan aiemmin tehtyjen taitosten mukaisesti ja painetaan viimeiseksi kasaan sormien välissä, jotta taitokset vahvistuvat. Alla olevista kuvista näkee toivottavasti taittelun idean. Mitä paksumpi paperi on, sitä hankalampi tämä vaihe on.



Kun taitokset on tehty valmiiksi, muodostetaan pötköstä pallo. Pötkylän toisessa päässä on kaksi kolmiota (kuvassa merkitty rastilla), joihin sipaistaan liimaa. Pötkylän toinen pää asetellaan liimattujen kohtien päälle ja painetaan kiinni.



Nyt pallo on viimeistelyä vaille valmis, pallon navat pitää vielä supistaa kiinni. Pujota silmäneulaan ompelulankaa niin, että lanka jää kaksinkertaiseksi. Pujota neula ja lanka aiemmin tehtyjen reikien läpi koko reunan pituudelta.


Katkaise lanka lopuksi niin, että lankaa jää solmimista varten riittävä pätkä alkuun ja loppuun. Ota langanpäistä kiinni ja kiristä pallo suppuun. Solmi langanpäät tiukasti solmuun ja katkaise langat. Toista sama pallon toiseen avoimeen reunaan.


Ja TADAA! Pallo on valmis! Halutessasi palloista roikkuvan version, pujota ompelulanka tai siima sopivasta välistä ripustimeksi.



Mikäli teet palloja enemmän, suosittelen sarjatyöskentelyä. Itse teen aina neljälle pallolle tarvikkeet kerralla. Piirrän paperiarkille siis vierekkäin neljän pallon suorakulmiot, piirrän vinoviivatkin ja nuuttaan neulalla kaikki tarpeelliset viivat. Vasta tämän jälkeen leikkaan paperiarkista suorakulmiot erilleen ja aloitan taittelun. Näin selviät hieman vähemmällä vaivalla.

Onnea pallojen askarteluun!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti