
Piirakka sopii täydellisesti piirakkavuokaan, jonka halkaisija on 26cm. Oma vuokani oli irtopohjainen, jolloin sain valmiin piirakan irti vuoasta ja aseteltua kakkulautaselle.
Pohja:
150g kylmää voita
3,5dl vehnäjauhoja
0,5dl mantelijauhetta
1dl tomusokeria
1 keltuainen
1 limen raastettu kuori
Täyte:
200g voita
4dl seljankukkamehutiivistettä (esim. Ikean tai ruokakaupasta löytyvä Brunneby)
2rkl sokeria
6 munaa
4 liivatetta
Sekoita kulhossa vehnäjauhot, mantelijauhe ja tomusokeri. Nypi voi kuivien aineiden sekaan. Lisää keltuainen ja limeraaste nopeasti sekoittaen. Jos taikina tuntuu kovin kuivalta, lisää vielä alle puolikas teelusikallinen vettä ja sekoita. Anna taikinan jähmettyä tunti jääkaapissa. Kaulitse kylmä taikina ohueksi levyksi vaikka leivinpaperin päälle ja nosta levy voidellun piirakkavuoan päälle. Painele taikina varovasti vuokaan, jotta taikina ei repeydy. Pistele haarukalla pohjaa ja nosta vuoka jääkaappiin taas tunniksi. Paista pohjaa jähmettymisen jälkeen 185-asteessa 8-10 minuuttia uunin keskitasolla. Itse laitoin pohjan päälle paiston ajaksi rypistetyn ja sen jälkeen oiotun leivinpaperin, jonka päälle kaadoin keraamiset paistoherneet. Tämä estää pohjan kohoamisen muodottomaksi. Ilmankin pärjännee. Anna pohjan jäähtyä.
Valmista täyte seuraavaksi. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Mittaa kattilaan voi, seljankukkamehutiiviste ja sokeri. Kiehauta. Lisää joukkoon kevyesti vatkatut munat hiljalleen ja sekoita koko ajan. Älä keitä enää seosta, mutta pidä lämpimänä. Sekoita, kunnes seos sakenee vähän. Lisää sitten kuivaksi puristetut liivatteet sekaan ja sekoita huolellisesti tasaiseksi. Siivilöi valmis täyte ja kaada se sitten varovasti pohjalle. Siirrä tartaletti jääkaappiin jähmettymään ainakin kahdeksi tunniksi. Koristele marjoilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti