lauantai 17. toukokuuta 2014

Parvekepuutarhan satokausi alkoi!

Aivan mahtavaa, kun omin pikku kätösin istutetut kasvit alkavat tuottaa satoa! Ensimmäisenä satoa tuottivat ensiviljelyssä olevat retiisit. Täytyy ihan myöntää, että kyseisiä kasviksia en ole tätä ennen juurikaan maistellut. Siemenet tarttuivat kaupasta mukaan silkkaa uteliaisuutta. Retiisi tuntuu olevan varsin kiitollinen kasvatettava, sillä se kasvaa todella nopeasti. Siemenien istutuksesta taisi kulua noin kuukausi sadon kypsymiseen. Tämähän toki tarkoittaa, että voin aloittaa uudelleenistutuksen sitä mukaa, kun retiisejä nypitään maasta. Ja näin saan nauttia retiiseistä vaikka koko loppu kesän.


Uskalias 2-vuotiaskin halusi maistaa tätä uutukaista tuotetta. Ensimmäinen siivu meni helposti ja iloisella ilmeellä. Toinen siivu tuottikin jo vaikeuksia, taisi retiisin potku vasta silloin maistua. Tästä lannistumatta piti pienen saada maistaa myös kokonaista retiisiä haukkaamalla. Alla lopputulos!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti