Tänä vuonna on erinomainen pihlajanmarjavuosi, sillä pihlajat suorastaan notkuvat marjoista. Siksipä suuntasin viime viikonloppuna pienemmän tytön kanssa metsään keräämään pihlajanmarjoja. Ongelmaksi meinasi kuitenkin muodostua, että alimmilla oksilla olevat marjat olivat kohtuullisen huonokuntoisia ja parhaat marjat sijaitsivat yläoksilla. Yläoksille näin lyhyellä ei ole mitään asiaa, joten kävimme monta puuta läpi ennen kuin marjoja oli lähellekään riittävää määrää. Mehua ei niin pienestä marjamäärästä tullut kuin puolisen litraa, joten käytin koko satsin pihlajanmarjamarmeladeihin. Siis Fazerin Kettu-karkkien hengessä. Marmeladien valmistaminen oli helppoa ja aktiivinen vaihe nopea. Passiivisesti valmistaminen oli kuitenkin hidasta, sillä hyytymiseen menee 2-4 tuntia ja marmeladin kuivumiseen parikin päivää. Tuoretta marmeladia ei kannata pyöritellä heti sokerissa, vaan anna marmeladin kuivua pari päivää, jotta sokerit eivät liukene karkin päältä.
Keitä ensin marmeladeja varten huuhdelluista ja peratuista marjoista mehua. Helpoimmin se käy mehustimella. Kaada mehustimen alimpaan kattilaan vettä ja kasaa kaksi ylintä kattilaa sen päälle. Kaada puhtaat marjat ylimpään kattilaan ja sirottele sokeria marjojen päälle. Kuumenna kattilaa, jotta vesi alkaa kiehua ja höyry nousee marjojen sekaan. Keitä niin kauan, että mehua ei enää tule (noin 20-30 minuuttia, riippuu marjojen määrästä). Valuta mehua puhtaaseen astiaan sitä mukaa kuin sitä irtoaa marjoista. Voit lopuksi painella marjoja esimerkiksi kauhalla tai muusinuijalla, jotta saat kaiken mehun talteen. Suodata mehu harsokankaan läpi. Kiehauta mehu kattilassa ja kuori pinnalle muodostuva vaahto pois. Anna mehun jäähtyä.
5dl pihlajanmarjamehua
2dl hillosokeria
2tl agar-agarjauhetta (tai kolminkertainen määrä agar-agarhiutaleita)
Mittaa kaikki ainekset kattilaan ja sekoita. Aloita kuumentamaan, sekoita samalla. Keitä seosta noin 5 minuuttia. Kaada valmis, kuuma seos kelmulla vuorattuun astiaan tai irtoreunavuokaan ja anna jähmettyä huoneenlämmössä. Leikkaa jähmettynyt marmeladi kuutioiksi ja anna kuivua huoneenlämmössä pari päivää. Sokeroi valmiit marmeladit ja nauti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti