sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Pääsiäisen odotus alkoi

Nyt alkoi meidän residenssissä virallisesti pääsiäisen odotus. Pääsiäismunia ei vielä ole ostettu eikä syöty, mutta koristeiden väkerrys on nyt aloitettu. Ennen joulua törmäsin Sinellissä mielenkiintoiseen uutuuteen, Inka Gold metallivahaväreihin. Nämä vahavärit levitetään sienellä tai kankaan palalla huokoiselle pinnalle, jolloin saadaan aikaan metallinhohtoinen kaunis pinta. Värejä on joka lähtöön, mutta meille valikoitui tällä kertaa antiikkihopea (joka näyttää kyllä himmeältä kullalta), mintun vihreä ja vaalea roosanpunainen.

Näillä väreillä värjäilin nyt aluksi pieniä pahvimunia ovikranssia varten. Kranssiin tarvitsee yhdeksän pahvimunaa (korkeus noin 3cm), kranssin, höyheniä, kuumaliimaa ja satiininauhaa. Värjätyt munat kiinnitin kuumaliimalla kranssiin, satiininauhan pyöräytin pari kertaa kranssin yläreunan ympäri ja sidoin rusetille. Myös höyhenet kiinnitin kranssiin kuumaliimalla. Ja siinä se sitten oli, oma ovikoristeeni! Höyhenet ovat hankalia siinä mielessä, että niitä vain lisää ja lisää ja jossain vaiheessa on yksinkertaisesti lopetettava, jotta lopputulos ei näyttäisi räjähtäneeltä untuvatyynyltä. Mutta kun kuitenkin aina löytyisi kohta, joka selkeästi huutaisi vielä yhtä höyhentä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti