torstai 3. heinäkuuta 2014

Sifonkikakku

Maanantaina meillä vietettiin 7-vuotishääpäivää ja sen kunniaksi päätin leipoa jälleen jotain. Mutta mitä leipoa, kun aiempina vuosina on ollut jo niin monta hyydytettyä kakkua ja täytekakku ei vaan ole se juttu kesällä (paitsi mansikkaiset)? Tätä miettiessäni törmäsin Lunni leipoo -blogiin. Sieltä löysin kivan näköisen kakun, joka oli selkeästi erilainen kuin mikään aiemmin tekemäni. Sifonkikakku perustuu valkuaisvaahtoon kakkutaikinassa. Kakkupohja oli yllättävän hyvän makuinen, lisämakua toivat erityisesti valkuaisvaahto ja sitruuna. Mielestäni tämä kakkupohja ei kuivunut samalla tavalla kuin tavallinen kakkupohja, vaan pysyi suhteellisen mehevänä useamman päivän ilman kostutusta.


Muutaman muutoksen tekisin seuraavalla kerralla ohjeeseen, vahingosta viisastuneena.
Ensimmäisenä: Jos saat sekoitettua valkuaisvaahdon varovasti taikinaan niin, että taikina ei lässähdä sekoitusvaiheessa, käytä isompaa vuokaa. Ohjeen mukaan pohja tehtiin halkaisijaltaan 20cm:n kokoiseen vuokaan, mutta omalla kohdallani isompi vuoka olisi ollut tarpeen. Ehkä 22cm:n tai jopa 24cm:n vuoka olisi ollut parempi. Tällöin pohjasta olisi tullut hieman ohuempi, samoin kuin kerroksista lopullisessa kakussa. Kuitenkin, jos teet kakun isompaan vuokaan, muista kasvattaa myös täytteen määrää! Ohuempi pohja myös paistuu nopeammin, 20-30 minuuttia riittää. Itselläni paksun pohjan paistamiseen meni melkein 45 minuuttia.
Toiseksi: Täytteeseen tulevan boysenmarja-survoksen määrä oli hieman vähäinen omaan makuun. Tein survoksen 1,5-kertaisena jo tähän kakkuun, mutta enemmänkin olisin voinut käyttää. Ehkä ensi kerralla teen täytteen kaksinkertaisen.
VINKKI! Valmista pohja ja täytä se tarjoilua edeltävänä päivänä. Kuorruta vasta tarjoilupäivänä. Boysenmarjacurd kannattaa tehdä jo täyttämistä edeltävänä päivänä tai ainakin useampi tunti ennen kakkupohjan tekemistä, jotta se kerkeää jäähtyä ja jähmettyä ennen käyttöä.

Kakku oli suhteellisen helppo tehdä ja todella maistuva, joten suosittelen ehdottomasti kokeilemaan kakkua!

Boysenmarjacurd
120g boysenmarjoja (pakaste, ainakin Citymarketista löytyi!)
60g vettä
100g voita
1dl sokeria
2 munaa

Keitä pienessä kattilassa boysenmarjoja ja vettä pari minuuttia. Paseeraa marjaseos eli painele metallisiivilän läpi, jolloin siemenet jäävät siivilään. Anna jäähtyä. Vaahdota kulhossa huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Lisää joukkoon munat yksitellen ja sekoita huolellisesti. Lisää joukkoon boysenmarjaseos, joka jäähtynyt. Sekoita ja siirrä koko seos kattilaan. Lämmitä seosta varovasti koko ajan sekoittaen, kunnes seos on noin 80-asteista ja alkaa selkeästi paksuuntumaan. Kun seos on saostunut, kaada se lasiseen purkkiin jäähtymään. Säilytä jääkaapissa.

Kakkupohja
2,75dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
0,75dl + 0,75dl sokeria
0,5dl ruokaöljyä
0,75dl vettä
1 sitruunan kuori raastettuna
2rkl sitruunan mehua
4 keltuaista
4 valkuaista

Siivilöi kulhoon vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola. Lisää sokeri (0,75dl!), ruokaöljy ja vesi, sekoita tasaiseksi. Lisää sitruunan kuori ja mehu, sekoita. Lisää keltuaiset ja sekoita taikina huolellisesti tasaiseksi. Vaahdota toisessa kulhossa huoneenlämpöiset valkuaiset. Lisää loppu sokeri (0,75dl) vähitellen valkuaisvaahtoon ja jatka vaahdottamista, kunnes vaahto ei tipu kaadettaessa kulhosta. Lisää kolmaosa valkuaisvaahdosta taikinan sekaan ja sekoita varovaisesti käännellen nuolijalla. Lisää jäljellä olevasta valkuaisvaahdosta puolet taikinaan ja sekoita taas varovasti nuolijalla. Lisää vielä loput valkuaisvaahdot ja sekoita varovasti. Liian voimakas sekoitus lässäyttää vaahdon, jolloin taikinasta ei tulee ilmavaa. Kaada valmis taikina irtopohjavuokaan (halk. 20-24cm, ks. ylhäältä), jonka pohjalle on pingotettu leivinpaperi. Paista pohjaa 175-asteisessa uunissa keskitasolla 20-40 minuuttia. Paistoaika riippuu pohjan paksuudesta. Paista, kunnes pohja tuntuu kiinteältä myös keskeltä vuokaa. Kumoa valmis pohja ja irrota vuoasta. Anna jäähtyä ja leikkaa valmis pohja kahteen osaan.

Täyte (Huom! Tuplaa halutessasi marjan ja sokerin määrä)
100g boysenmarjoja
1rkl sokeria
1dl boysenmarjacurdia

Keitä boysenmarjoja ja sokeria kattilassa muutama minuutti ja murskaa marjat. Levitä marjasurvos alemmalle pohjalle tasaisesti. Levitä päälle kerros boysenmarjacurdia. Laita päälle ylempi kerros. Anna maustua jääkaapissa seuraavaan päivään.

Kuorrute
200g maustamatonta tuorejuustoa (Philadelphia)
200g tomusokeria
50g huoneenlämpöistä voita
0,5-1dl boysenmarjacurdia

Valmista täyte vaahdottomalla kaikki aineet kulhossa. Levitä kuorrute kakun päälle. Koristele kakku esimerkiksi marjoilla tai mintun lehdillä.

1 kommentti: