tiistai 10. kesäkuuta 2014

Mielensäpahoittajan tomaatin taimet

Pari vuotta sitten ostin Plantagenista onnellisena kolme pientä kirsikkatomaatin taimea ja istutin ne parvekkeellani olleeseen kasvatuslaatikkoon. Kesä kulki eteenpäin ja kauhukseni tomaatit kasvoivat ja kasvoivat ja kasvoivat. Olin aina olettanut, että kirsikkatomaatit ovat matalia lajikkeita. Tiedättekö, sellaisia nättejä maksimissaan 50cm korkeita? No, voin sanoa nyt, että eivät muuten ole! Noista kolmesta taimista kaikki kasvoivat parvekkeen kattoon asti. Eli siis kaksimetrisiksi. Jouduin tukemaan kasveja ensin pisimmällä mahdollisella tukikepillä, jonka löysin kaupasta (180cm!) ja sen jälkeen teippasin lisäosia tukikepin jatkeeksi, kun sekään ei enää riittänyt. Kukkia pölyttelin keikkuen puutarhapenkin päällä.

Tästä sisuuntuneena viime kesänä pidin huolen, että lajikkeet olivat niitä "matalia" eli 50-100cm korkeita. Lopputuloksena oli reilun metrin korkuiset puskat.

Tänä keväänä hihkuin onnesta, sillä löysin eräästä verkkokaupasta todella matalakasvuisen tomaatin siemeniä. Teksti lupasi, että tomaatit ovat vain 20cm korkeita! Ihanan pieniä ja söpösiä. Lisäksi ostin samalla siemeniä, joiden tomaatit tuottavat jopa 300 kirsikkatomaattia per taimi ja pituuden pitäisi olla noin 50cm.

Noh, kuinkas kävikään? Tämä viherpeukalo meni taimissa sekaisin, enkä enää muista kummat olivat kumpia (nyt jo onneksi on pieni haju tästä...). Hätäisempi voisi ajatella, että kokoero kertoo. No, kertokaa nyt sitten mulle: Kumpi näistä ruukuista sisältää niitä 20cm korkeita taimia?!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti