lauantai 26. huhtikuuta 2014

Mehevä lime-valkosuklaakakku

Tätä kakkua ei millään tavalla voi kutsua kuivakakuksi. Kakun sisus on pehmeä, kostea ja raikas. Jostain ihan puskista tuli ajatus kuivakakun leipomisesta eikä sitä tunnetta helpottanut eilinen käynti Vantaan Tammiston Confetissa. Olen pitkään haaveillut uudesta Nordic Waren kakkuvuoasta ja sieltäpä sellaisen ostin. Oikeasti olin etsinyt koko ajan perinteisen ja modernin kuivakakkuvuoan risteytystä, Heritagea. Jostain syystä sitä ei kuitenkaan ole nyt saatavilla, mutta onneksi liikkeestä löytyi toinenkin vuoka ja miellytti ainakin omaa silmää. Tämä Jubilee on jollain tavalla ihanan geometrinen ja veistoksellinen ja no, kaikkea mistä tällainen matemaattinen ihminen tykkää! Ihana uusi vuokani suorastaan vaati päästä kokeiltavaksi ja sitä varten sävelsin ihan oman reseptin. Näissä Nordic Waren vuoissa muuten pitää sitten ottaa huomioon, että ne ovat isompia kuin ne perinteiset kakkuvuoat. Jos teet tämän kakun perinteiseen vuokaan, pienennä taikinaa vähän. Ehkä neljänneksen pienempi taikina riittää tuolloin? Tämä vuoka oli vetoisuudeltaan 2,4 litraa, joten mittaa oma vuokasi ja suhteuta taikinan koko siihen.

250g voita
225g valkosuklaata
2dl sokeria
4 munaa
0,5dl kermaa
2,5tl leivinjauhetta
4dl vehnäjauhoja
2 limen kuori ja mehu

Sulata valkosuklaa. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sekoita siihen valkosuklaasula. Vaahdota toisessa kulhossa sokeri ja munat. Yhdistä vaahdot, sekoita nuolijalla. Lisää loput aineet seokseen ja sekoita tasaiseksi. Kaada voideltuun vuokaan (itse käytiin voiteluun vuokaspraytä) ja tasoita pinta. Paista keskitason alapuolella 175-asteisessa uunissa 50-60 minuuttia. Anna jäähtyä hetki vuoassa ja kumoa sitten.

2 kommenttia:

  1. Onneksi löysin tämän reseptisi, kuulostaa todella herkulliselta. Onnistunee myös gluteenittomista jauhoista, jos laitan puolet g jauhoja ja puolet perunajauhoa, niin ei tule niin "tiivistä" kakkua. Olen huomannut, että pelkistä gluteenittomista jauhoista tulee aika "kova" kakku tai sitten en vain osaa. Hankin juuri itsekin Heritage vuoan ja pitäähän sitä päästä kokeilemaan.

    VastaaPoista
  2. Minä tein gl version, puolet gl jauhoa ja puolet perunajauhoja. Tuli ihana kakku. Kiitos ihanasta reseptistä!

    VastaaPoista